• Category Archives Vinkit
  • Kuinka tienata netin välityksellä

    Posted on by admin

    Internetissä tai sen välityksellä on hyvinkin helppo saada pientä lisätuloa aikaiseksi tai päästä kiinni isompiinkin kuukausisummiin. Pitää vain tietää kuinka se tehdään.

    Yksi keinoista on myydä ylimääräiset tavarat netin välityksellä. Keinoja tähän on monia. Voi käyttää joko huuto.net-huutokauppasivustoa tai laittaa tavarat sivulle tori.fi. Monilla eri kaupungeilla ja lääneillä on Facebookissa omat kirpputoripalstat, jonne kaikki itselle turha on kätevä laittaa myytäväksi.

    Mutta jos itse ei omista mitään liikaa, ovat tulot sitten keksittävä muualta. Pikkusummia voi tienata verkon välityksellä osallistumalla vaikka verkkomarkkinointikyselyihin. Mitään huikeita summia tällä ei pääse tienaamaan, puhutaan ehkä lähinnä puolen euron ja neljän euron väliin sijoittuvista summista, mutta eipä se kauaa vie täytellä kysymyslomakkeita netissä, viidestä kymmeneen minuuttiin. Se, moneen kyselyyn kuukauden aikana vastaat, riippuu ihan itsestä, mutta keskimäärin kyselyitä on yhdestä kuuteen.

    Yksi keino, jolla ihmiset ovat päässeet ihan kohtuullisiinkin ansioihin, on mainostaminen blogissa. Se tietysti edellyttää sitä, että omaat blogin, jolla on kohtuullisen paljon lukijoita viikossa tai kuukaudessa. Ideana on kumppanuusmarkkinointi. Mainostat blogissasi vaikka jotakin tiettyä vaate brändin mainosta ja saat itsekin tuloja joko sen mukaan kuinka moni asiakas klikkautuu mainoksesta yrityksen sivulle ja/tai tekee tilauksen sieltä, riippuen aivan minkälaisen sopimuksen olet heidän kanssaan tehnyt. Jos kumppanuusmarkkinointi kiinnostaa niin netistä löytyy paljon tietoa asiasta ja yrityksistä joiden kanssa asia hoituu kuten esim. TradeDoubler.

    Netissä voi tienata vaikka rekisteröitymällä jonnekin nettikasinolle kuten Betsson. Betsonilla voit hyvässä lykyssä tienata omaisuuden kasinopeleillä tai vedonlyönnillä, valinta on sinun. Valinnan varaa sivulta ei ainakaan puutu, sen verran paljon pelejä on tarjolla. Kukapa tietää millainen jackpot siellä oikein odottaa.

    Välillä myös ainut keino rikastua netissä on verkkokauppa. Etenkin jos omistaa jo jonkin kivijalkaliikkeen, on nettiin laajentaminen hyvä väylä saada lisää tuloja, mutta voi verkkokaupan perustaa ilman mitään aiempaa kaupallista kokemustakin. Toki siinäkin on omat riskinsä ja sudenkuoppansa, mutta huolellisella pohjatyöllä voi saada todella menestyvän liikkeen aikaiseksi. Kunhan muistaa vain laittaa sille alussa aikaa ja vaivaa, kyllä se lopulta palkitsee.

    Netin välityksellä voi myös tarjota palveluksiaan firmoille, jotka tarvitsevat oikolukijan paikkaa. Etenkin ulkomaiset yritykset, jotka suuntaavat Suomen markkinoille, ovat kiinnostuneita niistä, jotka huomaavat pilkkuvirheet teksteistä ja muut kieliopillisesti väärät ilmaisut. Myös käännöstöitä pystyy hoitamaan verkon välityksellä.

    Kuten todettu, verkossa pystyy hyödyntämään monenlaisia palveluja, jotka ennemmin tai myöhemmin kasvattavat myös omaa tiliä.


  • Terveydelle hyväksi olevat nettisivut

    Posted on by admin

    Terveydestään huolehtiminen ei ole koskaan ollut helpompaa kuin nyt internetin aikakaudella. Käden ulottuvilla on runsas tietopaketti kuinka homman pitäisi hoitua, mutta väärin käytettynä se voi aiheuttaa ylimääräistä huolta ja stressiäkin. Itsensä väärin diagnosoiminen ei ainakaan oireita paranna eikä se, että keskustelupalstalla tarjotaan ensimmäiseksi vaihtoehdoksi aina sitä pahinta vaihtoehtoa eli syöpää.

    Yliopiston apteekki on sivusto, josta asiakkaan on mahdollista saada tietoa itsehoidosta ja lääkkeistä. Itsehoito-osiossa voit tutustua esim. aiheisiin mikä apteekin perusvoiteista on paras kuivalle talvi-iholle tai kuinka päästä irti tupakasta helpommin ja vaivattomammin. Yliopiston apteekin sivuilta on myös mahdollista tarkistaa reseptilääkkeiden tietoja Kelan korvauksella ja ilman ja lukea myös pienimuotoista esittelyä lääkkeen ominaisuuksista. Niin ja sehän on myös verkkokauppa käsikauppatuotteille joten jos jostain syystä apteekkiin ei pääse tai se on liian kaukana, voi tuotteet tilata kotiin saakka.

    http://www.hyvaterveys.fi/ on sivusto, joka tarjoaa eväitä terveelliseen elämään. Sivustolta voi lukea asiantuntijoiden vastauksia kysymyksiin tai tutustua erilaisiin teemoihin kuten painon pudotukseen tai osteoporoosin hoitoon. Jos Hyvä Terveys kiinnostaa, on se olemassa myös saman nimisenä lehtenä. Eikä kannata skipata lehden ruokaosiota, josta löytyy terveellisiä ja ennen kaikkea herkullisia reseptejä.

    Verkkoklinikan löytää nykyään osoitteesta http://www.terve.fi/aiheet/verkkoklinikka. Tarjolla on mm. lääkärikirjaa, hyvinvointia, kauneutta ja vauvan odotusta. Sekä tietenkin verkkiksen oman keskustelupalsta. Näillä on siis hyvä muistaa, että vertaistukea asioihin on mukava saada, mutta aivan kaikkea ei kannata uskoa jota palstan wannabe-lääkärit ehdottavat.

    Terveyskirjastosta voi myös käydä lukemassa eri sairauksista, mutta sen suurempaa itsediagnoosia suosittelen kyllä välttämään, ei se ole kenellekään hyväksi.

    Lääkäriin on muuten nykyisin mahdollista varata verkon kautta aikaa, ainakin Terveystaloon. Kannattaa käyttää hyödykseen tämä mahdollisuus jos omalla paikkakunnalla sellainen on, ei ainakaan tarvitse puhelimessa jonottaa päästäkseen läpi.


  • Puhelimella verkkoon?

    Posted on by admin

    Poissa ovat ne ajat, jolloin kännykällä pystyi vain soittamaan. Sitten niillä pystyi laittamaan tekstiviestejä. Nykyään mitä puhelimella EI voi tehdä, sillä ei tarvitsekaan sitä tehdä.

    Älypuhelinten tullessa markkinoille koko matkapuhelinala räjähti käsille. Olihan ennenkin toki puhelimella päässyt nettiin mutta uusilla puhelimilla se vain on niin paljon helpompaa. Kaikista älypuhelimista tuntuu löytyvät wifi tai jos ei sitä ole, niin ainakin jonkinlainen datapaketti ainakin löytyy.

    Älypuhelimet ovat mullistaneet viestinnän kokonaan. Ennen lähetettiin siis sms-viestejä ja mms-viestejä jos haluttiin laittaa viestiä tai kuvia toiselle. Nyt joka puhelimesta tuntuu löytyvät whatsappi tai Viber tai Kik-messenger, jolla laittaa ilmaisia viestejä kuvalla tai ilman kavereilleen mikäli heilläkin on sama sovellus omassa puhelimessaan. Tai toki pitää olla joko wifin läheisyydessä tai omata se datapaketti. Mutta kuitenkin. Niin paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ennen.

    Älypuhelimella voit myös viihdyttää itseäsi erilaisten pelien kanssa. Jos ei sovelluskaupoista löydy mitään mielenkiintoista niin on varmaan aika kokeilla CasinoEuro-sivua, josta löytyy kattavaa tietoa mobiilipeleistä. Pelejä löytyy yli 40 kappaletta ja ne ovat pelattavissa niin iOS alustoilla kuin Android-puhelimillakin. Pelit toimivat kuten pelattaessa tavallisella nettiselaimellakin. Menet yllä olevaan osoitteeseen puhelimen kanssa, kirjaudut sisälle ja alat pelaamaan.

    Jotta ei menisi pelkästään hauskanpidoksi puhelimen parissa, on sillä toki mahdollista tehdä myös hyödyllisiäkin asioita kuten lukea vaikka sähköpostia. Kaikki älypuhelimet saa synkronoitua oman sähköpostitilin kanssa jolloin viestien saaminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Ja puhelinmallista riippuen riippuu, kuinka mieleistä siihen s-postiin on vastata puhelimen välityksellä ja kuinka virallinen vastauksen on oltava. Mutta lyhyitä vastauksia on hyvin mahdollista antaa myös puhelimen välityksellä.

    Puhelimella on myös mahdollista hoitaa blogin päivityskin. Kuvia en ehkä kovin helpolla lähtisi liittämään blogiteksteihin mutta tekstin luominen puhelimen välityksellä on helpompaa. Puhelinta voi käyttää apuna myös toisenlaisessa harrastustoiminnassa mukana esim. kuntoilun saralla. Älypuhelimiin on ladattavissa monenlaisia kuntoilusovelluksia, esim. saliohjelmaa ja treenipäiväkirjaa. Yksi mukavimmista ns. kuntoilusovelluksista kävelijöille ja lenkkeilijöille on Sportstracker, joka laskee kulkemasi matkan ja tekee siitä yhteisvedon keskinopeuksineen. Ainakin allekirjoittanutta motivoi kovasti tietää kuljettu matka ja että millaisen matkan oikeasti saisi tunnissa aikaiseksi sillä vauhdilla.

    Älypuhelimet ovat myös apuna uutisten saamisessa ja lukemisessa. Joillakin lehdillä on olemassa omat mobiililehtensä, joten puhelimellakaan ei tarvitse jäädä uutisvirran ulkopuolelle. Puhelimella voi myös lukea sähköisiä kirjoja, tosin siihen hommaat eivät ehkä kaikista pienimmän näytön omaavat älypuhelimet ole paras valinta.


  • Sähköinen työnhaku

    Posted on by admin

    Voiko työnhakukaan olla enää helpompaa näin internetin aikakautena.

    Poissa ovat ne ajat, työpaikkoja etsittiin lehtien sunnuntai-numeroista ja naputeltiin hakemukset kirjoituskoneella ja postitettiin toivoen parasta. Tai asioitiin tylyn työvoimatoimiston virkailijan juttusilla, joka ehdotteli aivan outoja työpaikkoja riippumatta koulutuksesta tai työkokemuksesta. Ehei, tämän päivän valveutunut kansalainen hoitaa myös työnhakunsa verkon kautta, kuten myös pankkiasiansa, sosiaalisen elämän ja ostokset.

    Yksi tällaisista työpaikkoja listaavista yrityksistä siltikin on työvoimatoimisto, jonka verkkoportaali on nimeltään mol.fi. Sieltä löytyy ne samat työpaikat kuin mitä se nuttura kireällä oleva tätikin tarjoaisi. Sekä myöskin tuleva työvoimakoulutus, jota voi myöskin hakea muutamalla napin painalluksessa. Mol.fi-sivuston etuja on myöskin se, että saat yhdellä ja samalla kertaa myös tsekattua muidenkin paikkakuntien työtarjonnan, jos vaikka mielessä kajastelee muutto toiselle paikkakunnalle. Voit myös rekisteröityä Vahti-palveluun, jolloin saat halutessasi heti sähköpostiin ilmoituksen uusista työpaikoista.

    Mol.fi-sivuston lisäksi paikkoja voi katsastaa myös palveluista Monster.fi, eJobs.fi, Uratie.net sekä lukuisia muita, jotka löytyvät osoitteesta http://www.aarresaari.net/tyopaikkalinkit.htm. Moniin näistä paikoista on mahdollista jättää oma CV näytille ja laittaa sormet ristiin ja toivoa, että juuri se oma kokemus natsaisi jonkin työntekijää etsivän tahon kautta. CV:n tekemiseen löytyy myös apua monilta työpaikkoja tarjoavilta nettisivuilta joten rohkeasti vain päivittämään se omakin työhistoria tämän päivän vaatimusten tasolle.

    Yksi voimakkaammin kasvavista keinoista etsiä ja löytää uutta työtä on sosiaalinen media ja tässä mm. LinkedIn on myös avuksi. Se ei suoranaisesti tarjoa työtä tekijältä toiselle, vaan ideana on linkittää saman alan työntekijöitä yhteen ja näin se voi auttaa jotakin uutta työtä etsivää työllistymään yhteisten tuttavien kautta. Mutta vieläkin suosituimpi kuin LinkedIn on Facebook. Tämän huomasi myös Duunitori.fi, jonka Facebook-sivuilla on yli 100 000 tykkääjää. Näin ollen se tavoittaa myös ne ns. passiivisemmatkin hakijat juuri siellä, jossa ne muutenkin viettävät aikaa eli sosiaalisen median parissa.

    Facebook on myös apuna haettaessa paikkaa esim. ulkomailta. Esimerkkinä sanotaan vaikka Maltalla toimivat ryhmä Suomalaiset Maltalla, jonka kautta siellä asuvat suomalaiset tiedottavat uusista työntekijätarpeistaan niin paikalla jo asuville suomalaisille kuin myös vinkkinä niille, jotka vielä Suomessa aikaa kuluttavat. Samoin työvinkkejä löytyy myös kansainvälisiltä vesiltä juurikin ryhmien muodossa, oli sitten mielessä tilapäistä/osa-aikaista hommaa tai sitten ihan vakinaistakin.


  • Sanomalehdet verkossa

    Posted on by admin

    Sanomalehtien historia ulottuu satojen vuosien päähän, mutta verkkolehdet ovat uudempi käsite tässä lehtien historiassa.

    Tuskin olisi kukaan uskonut 1700-luvulla kun heille olisi sanottu, että tulevaisuudessa ihmiset lukevat aamulehtensä mieluummin sähköisessä muodossa kuin että selailisivat oikeata lehteä. Mutta mitä muuta hyötyä verkkolehdistä on kuin se, ettei tarvitse aamuvarhaisella kahlata postilaatikolle hakemaan päivän Hesaria juuri yöllä satanutta lunta uhmaten?

    Verkkolehdistähän ei juuri tule sitä ongelmaa, että kertyisi nurkkiin paperinkeräykseen tarkoitettua jätettä. Eikä todellakaan tarvitse tuulta ja tuiskua uhmaten kahlata sinne laatikolle hakemaan lehteä. Ja etuna on myöskin se, että saat vaikka toisen paikkakunnan lehden luettua aamulla reaaliajassa vaikka olisit toisella puolen Suomea. Paperiversiota joutuisit odottamaan kauemmin. Tai jos olet vaikka lomalla ulkomailla, tällöinkin verkkolehti on luettavissasi heti.

    Tosin, ei aina tarvitse olla lehden tilaaja, jotta pysyisi kartalla edes joistakin uutisista. Helsingin Sanomien verkkosivulla on päivän aikana käytössä viisi artikkelia, jotka saat lukea maksutta. Kuulostaa hieman tyhmältä käytännöltä, eihän viiteen artikkeliin voi mahduttaa koko päivän uutisantia, mutta siltikin Helsingin Sanomat on Suomen suosituimmista ja arvostetuimmista lehtibrändeistä. Jokaisella suurella sanomalehtitalolla on sivut myös verkossa ja riippuu aivan sivustosta kuinka paljon siellä on juttumateriaalia verrattuna paperiversioon.

    Päivälehtien lisäksi myös monet aikakausilehtien toimittajat ovat alkaneet panostaa myös siihen, että on olemassa myös oma sähköinen lehti. Yleensä se on paperilehdestä tehty painos varta vasten sähköisiä lukijoita varten johon voi tehdä tilauksen kuten tavalliseenkin lehteen. Myös suosittua sarjakuvalehteä Aku Ankkaa on alettu tekemään sähköisessä muodossa. Se on sitten makuasia, kumpi sopii käteen paremmin, paperilehti vaiko tabletti, josta lehteä lukea. Jos ei omasta älypuhelimesta löydy kohtaa josta näitä sähköisiä lehtiä voi tilata, voi käydä osoitteessa Lehtiluukku.fi, josta voi mm. tilata lehtiä esim. tabletille. Myöskin HelMet-kirjasto tarjoaa asiakkailleen ilmaiseksi yli 200 lehteä kaikista aihepiireistä kuten uutisista, harrastuksista tai vaikka naistenlehdistä.


  • Verkkopankin edut

    Posted on by admin

    Tuskin olisi naapurin Hilda uskonut 1800-luvun loppupuolella kun rahojaan pankkiin talletteli, että pankkiasioita olisi joskus mahdollista hoitaa vaikka keskellä yötä.

    Niin että ei koko pankkia ole edes lähistölläkään. Ei puhettakaan siitä, että rahoja voisi tallettaa tai nostaa ilman pankkikirjaa. Mutta tähän on tultu, että verkkopankit ovat tulleet jäädäkseen. Ja hyvä niin, vaikka jotkut tahot olivatkin valmiita ennustamaan, ettei moinen toiminta vaan voi jatkua menestyksekkäästi. Mutta kuinkas kävikään, Suomen ensimmäinen verkkopankki eli Osuuspankin verkkopankki on ollut menestyksekkäästi toiminnassa viimeiset 15 vuotta ja on itse asiassa koko maailman toinen sähköinen pankkipalvelu ja ensimmäinen laatuaan Euroopassa. Nykyään OP-verkkopalvelu palvelee niin pankki-kuin vakuutusasioissa.

    Mutta mitä hyötyä verkkopankista oikein on? No ainakin se, että pankkiasioita on mahdollista hoitaa juuri silloin kun itselle sopii, vaikka keskellä yötä, 24h/vrk. Eikä pankkiasioiden hoito ole kiinni siitä onko pankki auki koska verkkopankit toimivat viikon jokaisena päivänä. Laskujen maksut hoituvat mukavasti oman kodin rauhassa ja ilman jonotusta maksuautomaatille. Ja tänä päivänä laskujen maksu verkkopankissa on jopa halvempaa kuin että sen tekisi pankissa tai näissä maksuautomaateissa. Verkkopankin kautta myös uusien korttien ja lainojen hakeminen onnistuu näppärästi, samoin muiden palveluiden. Halutessasi et enää saa ollenkaan paperista tiliotetta joka tarvitsisi säilöä jonnekin kansioon, vaan kaikki tapahtumat pysyvät siistissä järjestyksessä sähköisesti. Saat myös aina halutessani tarkistettua tilisi tämänhetkisen saldon tai lainanlyhennyksen tiedot ja jäljellä olevan saldon. Tai jos sinulla on säästöjä, näet reaaliajassa ajantasaiset tiedot niistäkin. Verkkopankin etuihin kuuluu myös, että voit liittää myös muiden perheenjäsenien tilit omaan verkkopankkiisi.

    Kuten tuossa alussa mainitsin, myös vakuutusasioiden hoito onnistuu verkkopankissa ainakin Osuuspankilla. Muita pankkipalveluita tarjoavia yrityksiä Suomessa ovat mm. Danske Bank sekä Säästöpankki. Tuo edellä mainittu tunnettiin aiemmin nimellä Sampo Pankki, mutta vuodesta 2006 se on ollut osana tanskalaista pankkikonsernia.

    Uusin tulokas pankkimarkkinoilla on S-ryhmän omistava S-pankki, joka myös tarjoaa kilpailukykyistä pankkitoimintaa Suomessa. S-pankilla on myös hyvin toimiva verkkopankki, jonka etuihin kuuluu mm. se, että kertyvät S-bonukset voi ohjata suoraan omalle tilille. Käytössä on myös S-tili sekä S-Etukortti Visa sekä mahdollisuus pienlainoihin aina 10 000 euroon asti.